Talviliigan loppusoinnut lähestyvät kun toisiksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Raholassa. 36 osallistujaa oli tällä kertaa mukana ja peräti 7 joukkuetta.E3-luokkaan lähti 11 pelaajaa. Paluu Porista oli raju kun vain 2 pelaajaa selvitti alle 30 lyönnin ensimmäisen kierroksen ja heistäkin toisella lipsahti heti 30 toiselle puolen, kun toinen kierros koitti. Mutta toisella pelaajalla se ei sitten lipsahtanut kertaakaan sinne! Kyseinen pelaaja oli Mansen Kalle Kurikka, jonka varmat otteet siivittävät hänet ylivoimaiseen luokkavoittoon. Palkintopallin täyttivät sen jälkeen luokan epätasaisin ja tasaisin pelaaja. Tällä kertaa hajonta oli valttia Mansen Juha Vartiaiselle joka eterniitillä harvinaisen 19 hajonnan jälkeen sijoittui luokan toiseksi, kolmanneksi puolestaan sijoittui vaan 3 hajonnan omannut MG-Acesin Rami Paavola. Paavolalle hajonta toki tismalleen sama kuin viime osakilpailussa mistä tuli osakilpailuvoitto, mutta tällä kertaa terävin tulostaso taisi sulaa hehkuvaan matkan taitto -autoon. Pahoittelut monimutkaisesta lauseesta, siirrytään eteenpäin.

E2-luokassa nähtiin peräti 18 taituria eli puolet koko porukasta! Täällä nähtiin myös vähän käynnistysongelmia sekä lisäksi mietoja loppuhyytymisiä. Ilman kumpaakaan näistä selvisi loistavin arvosanoin Botnian Sören Martin, ja hänelle myös ansaitusti luokkavoitto. Martinin lisäksi palkintopallille lyöttäytyi vaivaisen vuosisadan verran minigolf-kokemusta kun MG-Acesin Juha Lehto ja SMGKn Harry Grönlund ottivat tuossa järjestyksessä sijan kaksi ja kolme. Moottoreista tosin vielä puuttui nykyaikainen sähköbuusti alkukiihdytykseen, jos nimittäin poistettaisiin avauskierros, herrat olisivat sijoilla yksi ja kaksi. Luokan jaetulle neljännelle sijalle TuRGSin Oliver Mäntylän ja SMGKn Jyri Rantasen kanssa päätyi myös Mansen Mia Vuorihovi, jonka hehkuvan matkan taitto -auton alkulämmöt eivät aivan riittäneet loppuun asti ja podiumille.

E1-luokassa olivat siis jäljelle jäänet 7 pelaajaa. Mutta samalla kun kokonaiskisan top 5 koostui tämän luokan kilpailijoista, niin tämä toimii myös kokonaiskilpailun koontina. Uuteen vuoteen selkeästi parhaiten valmistautunut oli Tantogårdens BGKn Kosti Salonen hänen avatessaan heti sinisellä 19 kierroksella. Valtavat harjoittelumäärät vai uusi pelilippis? Joka tapauksessa 19 ei jäänyt kisan ainoaksi. Sillä kun Uppsala BGKn Aki Sillman sai vihdoin kolmannelle kierrokselle hehkuvan matkan taitto -auton otsahikoilut loppumaan, löytyi linjat ja tauluun läimästiin tulos 19. Tämä pieni kissa ja hiiri -leikki Salosen ja Sillmanin välillä jatkui pitkin kilpailua aina neljään ja puoleen kierrokseen ennen maalia, jolloin Sillman pehmeni kuin Bolshunov olympialaisten perinteisen 15km matkalla, tulokseksi siis toinen sija. Voittajaksi, jopa harvinaiseksi voittajaksi Raholan 5kierroksen kilpailuun siis iski Kosti Salonen jonka viimeisin voitto ko. kilpailusta on peräti vuodelta 2016. Jaetulle kolmannelle sijalle itsensä pelasi Manse Julius Myllymäki ja MG-Acesin Jussi Heino. Joista historian nopeimman uusinnan voittaja oli lopulta Heino. Top 5 täydensi SMGKn Marko Nuotio.

Tulokset

Joukkuekilpailussa Talviliigan voiton varmistaminen oli jo pöydällä. Ennen viimeistä kierrosta Manse johti, perässään SMGK, TuRGS ja MG-Aces. Kaikki joukkueet olivat vaivaisen 6 lyönnin sisällä toisistaan. Mitä vain pystyi tapahtumaan. Tilanne oli kutkuttavan jännittävä. Jännitys lähes sietämätön. Viimeisen kierroksen pölypilven laskeutuessa oli loppujärjestys tismalleen sama järjestys mikä oli viimeisen kierroksen tulosten järjestys. Kierroksen paras joukkuekierros jätettiin viimeiseen kierrokseen ja sen tekijänä kunnostautuivat manselaiset. Heille 10 pistettä. Oman parhaimpansa viimeisellä kierroksella tekivät SMGKn naiset ja herrat, tämä oli myös toisiksi paras tulos viimeisellä kierroksella, heille siis toinen sija ja 8 pistettä. Kolmannesta sijasta taisteltiin kynsin hampain, mutta lopulta vuosikymmenten kokemus ankkuriosuudella kaatoi kupin MG-Acesin suuntaan. Sija 3. ja 6pistettä. Neljänneksi jätettiin Porin herrat jotka tulevat Turusta pääosin, eli TuRGSille 4. sija ja 4 pistettä. Viimeiset kaksi pistettä nappasivat Mansen kakkosjoukkue.

Pistetilanne siis näyttää seuraavalta ilman poistoja. Mansella 42 pistettä. TuRGS 40 pistettä. SMGK 32 pistettä. MG-Aces 24 pistettä. Mutta kun otetaan huonoin kilpailu pois pistetilanne on seuraava. TuRGS 36 pistettä ja Manse 36 pistettä. Oi mitä mannaa siis luvassa viimeisessä talviliigan osakilpailussa 2.4. Väliin käydään herkistelemässä Porissa Teamgolfin parissa.

-A, P.S kaikki te äidinkielen yo-kirjoittajat, älkää ottako tästä kirjoituksesta mallia!