Porin talvikauden päätöskilpailuun teamgolfiin osallistui 15 paria. Ennakkoon odotettiin pareilta Aapo Siurola&Tero Vaahtio sekä Jussi Heino&Jori Pasanen suurinta ilotulista. Näin myös kävi. Suurimman uhkan lopulta muodostivat Tom Ahlberg&Petri Saukko jotka melkein pelasivat siniselle keskiarvolle asti, he täydensivät podiumin kolmannella sijallaan ja mainittakoon että he olivat yksi pareista jotka löivät täydellisen 18 kierroksen. Neljänneksi iski perhe Mäntylä ennen TaRGS parivaljakkoa Tommi Lantta&Juha Suomela. Muita kunniamainintoja seuraaville pareille Mia Vuorihovi&Lotta Onikki täydellisestä kierroksesta 18, ja Rami Paavola&Nona Vuorihovi jotka löivät 19, mainittakoon että Nonan ensimmäinen kilpailu oli tämä ja heti 19! Ja sitten takaisin yläkertaan ja kärkikamppailuun.

Kärjessä Siurola&Vaahtio jatkoivat mihin viime vuonna jäivät. Viime vuonna he lopettivat 18-19-18-19, yhdellä ohilyönnillä kiikariin, ja tänä vuonna he aloittivat 18-19-18-19, kahdella ohilyönnillä kiikariin, eli viimeiseen rataan. Tämä murhaava startti toi heille 5 lyönnin etumatkan Pasanen&Heino pariin, ja se kesti loppuun asti vaikka jahtaajapari löikin 18 ja Siurola&Vaahtio tuplasivat ohilyöntinsä koko kilpailusta.

Tulokset

-A