Pelaajahaastattelu á la Pave!

Viimeisestä haastattelusta on kulunut riittävä aika ja näin PM-kilpailujen kynnyksellä onkin hyvä palata haastattelujen pariin, ja kukas sen parempi haastateltavaksi kuin Suomen mahdollisesti tunnetuin ratagolf-pelaaja Harry Grönlund!
A: Terve Harry, vai pitäisikö kutsua nimellä Pave, joka on taatusti tutumpi useammalle kuin yhdelle ratagolffarille?
Tervehdys!   Kumpikin käy; tosin Harry-nimeä taitaa käyttää vain enimmäkseen vanha äitimuorini…   Paavo tai Pave kuulostaa tutummalta ja käytän sitä myös itsekin.
A: Mistä tämä lempinimi juontaa juurensa?
Tämä on itse asiassa oikein vanha juttu; peräisin 60-luvun puolivälistä, kun kävin Sibeliuspuiston kentällä pelaamassa ja hengailemassa. Paikallinen kentänhoitaja nimesi minut Paavoksi, joka puolestaan oli lyhenne Saarijärven Paavosta. Muistatte kenties koulusta runon / kertomuksen mainitusta peräänantamattomasta pienviljelijä-pellonraivaajasta, joka ” pani omaan leipään puolet petäjäistä, sillä veihän halla naapurin viljasadon”.  Jotain samanlaisia ominaisuuksia ilmeisesti minulla arveltiin olevan.  Tämähän on siis varsin kunniakas nimi ja pidän sitä arvossa.;)
A: Takaisin asiaan, jotain terveisiä Roopen suuntaan?
-Juu, kiitoksia, että annoit ”viestikapulan” minulle!   Olen aina kovasti arvostanut aikaansaavia henkilöitä, ehkä siksi, että tämä ominaisuus ei ole itselläni kovin hyvin kehittynyt…
Roope, jos kukaan on juuri tällainen self-made-man, joka ei epäröi tarttua toimeen, kun tilaisuus tarjoutuu!  Suomen minigolfmaailma näyttäisi kovin erilaiselta ilman häntä!
A:Minä vuonna tämä mittava urasi sai alkunsa ja mikä sai sinut lajin pariin alunperin?
-Se oli varmaankin 1964, kun kävin ensi kertaa Sibeliuspuiston kentällä pelaamassa. Olin silloin 11- vuotias. Tämä kenttähän on vieläkin olemassa samassa paikassa ja on vanhin edelleen toimiva kenttä Suomessa; perustettu olympiavuotena 1952.  Asuin siihen aikaan Topeliuksenkadulla noin 200 m päässä kentästä. Kenttä oli edellä aikaansa, sillä siellä oli 3 kpl erilaisia rata-alueita; 2 kpl 12-reikäisiä ja 1kpl 10 reikäinen. Tutustuin nopeasti kentällä hengaavaan porukkaan ja jäin aika lailla nopeasti ”koukkuun”. Siihen aikaan pelattiin viikkokilpailuja eri Helsingin alueen kentillä joka arki-ilta. Osallistujia oli 20-30 yleensä. Pelialustana oli tiilimurskasta tehdyt mielikuvituksekkaat radat. Olin aika ahkera harjoittelija, joten menestystä tuli kohtalaisesti, joka tietysti tuntui kivalta.  Ja tällä tiellä ollaan vieläkin;)
A: Sinua pidetään jopa Suomi-ratagolfin isänä, mitä mieltä itse olet kyseisestä tittelistä?
-Kuulostaa tietysti imartelevalta…   Voisin ehkä paremminkin ajatella olleeni kätilö tai jopa takapiru.  Olen ollut Ratagolfliitossa sen perustamisesta asti (1980) mukana, enimmän aikaa varapuheenjohtajana. Olen ”palvellut” kaikkia puheenjohtajia ja yrittänyt ohjata kehitystä oman näkemykseni suuntaan. Kansainvälistyminen on ollut sydäntäni lähellä aina. Nythän asia tuntuu itsestään selvältä, mutta alkuaikoina vastustusta oli paljon. Jo ennen liiton perustamista vuodesta 1973 alkaen keväällä kokoontuivat Turun (Martinsilta), Porin(Kirjurinluoto), Vaasan(Vaskiluoto) ja Helsingin(Sibeliuspuisto) edustajat keskustelemaan ja päättämään  kilpailukalenterista. Olen siis saanut laittaa lusikkani monenlaiseen soppaan…
A: Miten laji on kehittynyt vuosien varrella mielestäsi?
-Nyt puhutaan Suomen tilanteesta: 1970-luvun puolivälissä maailmankirjat kääntyivät;  Tiilimurskaratojen tilalle tulivat keinokuitumattoradat; samalla ratojen koko kasvoi merkittävästi. Tiilimurskaradat olivat tyypillisesti 50cm leveitä ja 3-5m pitkiä; nyt peliareenan koko kaksinkertaistui, noin suunnilleen. Samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset erikoispallot korvaamaan aiemmin käytetyt golfpallot. Myös mailat muuttuivat; käyttöön tulivat golfputterin tyyppiset mailakumilla varustetut mailat vanhojen ”peltilätkämailojen” tilalle.
Muutos oli niin raju ja dramaattinen, että joka paikkakunnalla viikkokilpailuissa kävijöiden määrä romahti ja epäiltiinpä, että laji kuolee sukupuuttoon.  Myös hallintopuolella syntyi eripuraa; osa halusi kieltää ”rättipallot”, kuten kilpailupalloja tuolloin nimitettiin. Kiista eskaloitui lopulta siihen, että syntyi 2 liittoa ja 2 kilpailukalenteria ja 2 SM-kisaa.  Vuonna 1980 Suomi oli ensi kertaa EM-kisoissa mukana ja vähitellen havaittiin, että jotta kansainväliseen toimintaan päästäisiin mukaan, tuli myös meidän harmonisoida sääntömme vastaaviksi.
Tästä eteenpäin kehitys myös Suomessa on kulkenut jättiläisharppauksin: 1981 eterniittiradat, 1986 betoniradat; EM-kisat Vaasassa 1984 ja 2001. Tampereella 2008, ”Tripla” Lahdessa 2014-2016.
Kansainvälisen tason suomalaispelaajia pelaa Ruotsin Elitserienissä ja pelitaso on myös huimasti parantunut Suomessa.
Hallinnollisella puolella Pasi Aho toimii WMF:n urheilutoiminnasta vastaavana ja Sandra Walker WMF:n junioritoiminnan vastaavana. Arvokisojen tuomareina ovat varsin usein esiintyneet Ari Ahrenberg ja Aku Lehtimäki.
Suomalaisella tietotaidolla on kysyntää…
A: Koska urasi on ollut niin mittava ei tyydytä vain yhteen saavutukseen, vaan voisitko kertoi meille 4 parasta kilpailu-suoritusta/saavutusta?
1. Tämän jo arvasittekin;  2006 Luxemburgissa oldtimersien EM-kisoissa hopeamitali hävityn kultauusinnan jälkeen. Tämä menestys tuli myös aivan puskista; harjoitukset eivät antaneet mitään osviittaa tulevasta ja kokonaisuutena peliura oli jo selvästi kääntynyt laskusuuntaan. Varsinainen iltatähti siis…  Mutta voi miten hienolta se tuntui!  Täytyy antaa vielä täysi tunnustus huippuluokan koutseillemme Kaj Björkille ja Julius Lindholmille, jotka mahdollistivat menestyksen.
2.  Stockholms Grand Prix 1984 Sundbybergin huoparadoilla; voitto ja 10.000 kruunun pääpalkinto; mukana 194 (!) pelaajaa, joukossa Ruotsin koko parhaimmisto.
3. Stockholms Grand Prix 1985   Sundbybergin huoparadoilla; voitto ja 10.000 kruunun pääpalkinto; mukana 162 (!) pelaajaa, joukossa Ruotsin koko parhaimmisto.
  Käsittääkseni tämä 10.000 kruunua on suurin Ruotsissa jaettu rahapalkinto minigolfissa; yli 30 vuotta sitten melkoisen iso summa…
4. 70-luvun loppu ja 80-luku, jolloin olin kolmen parhaan huopapelaajan joukossa Suomessa.
Sen verran haluaisin vielä kommentoida minigolfkilpailuja:  Vaikka nykyisellään menestystä ei ole itselle odotettavissa, tuntuu pelaaminen kuitenkin vielä mielenkiintoiselta ja välillä hauskaltakin 😉
Olen usein siteerannut tuntemattomaksi jäänyttä ruotsalaispelaajaa, ja teen sen taas:  Kun häneltä kysyttiin ei niin hyvin menneen kilpailun jälkeen kommenttia, hän kiteytti asian hyvin näin: ” Det är bara frågan om rolighetsgraden.”
Eli minigolf on aina joko hauskaa tai erittäin hauskaa…
A: PM-kisat ovat jälleen ovella. Tällä kertaa et itse kuitenkaan ole mukana missään roolissa. Minkälaisia pelisuorituksia odotat tai ennustat suomalaisilta pelaajilta näissä PM-kisoissa?
-Voisin kommentoida siltä osin, että mielestäni on varsin hyvä suoritus, että meillä on juniorijoukkue, naisjoukkue ja 3 naispuolista oldtimersia  osallistumassa. Ruotsalaiset ovat toki ennakkosuosikkeja kotikenttäetuineen, mutta voisin olettaa, että etenkin henkilökohtaisessa kisassa hyviä sijoituksia voisi olla meikäläisille tarjolla.
Toivotan kaikille osallistujille hyvää matkaa! Seuraan netistä tilannetta!
A: Sitten viimeiseen kysymykseen, ketä haastatellaan seuraavaksi!?
-Ojentaisin mielelläni viestikapulan hyvälle ystävälleni ja seurakaverilleni; Sveitsin lahja Suomen minigolfille; siis Sandra Walker, ole hyvä!
A: Suurkiitos haastattelusta!
-Kiitos, että sain vastata!

Comments are closed.