Lahdessa jälleen mutta tällä kertaa huovan puolella. Peräti 44 pelaajaa saapui paikalle kilpailemaan voitosta.

H3-luokassa nähtiin peräti 24 pelaajaa. Ensimmäisen päivän jälkeen tahtipuikkoa luokassa heilutti Julius Myllymäki, Manse ja hän myös dominoi sarjaa loppuun asti. Toiseksi iski loistavan lopun tehnyt Ari Ahrenberg, SMGK, jolla hän kiilasi kolmanneksi tulleen Jan Björkmanin, TaRGS, eteen. Luokassa nähtiin 2 sinistä kierrosta joka suoritettiin kärkikaksikon toimesta viimeisellä kierroksella.

H2-luokassa oli pelureita puolet H3-luokasta, eli 12 kappaletta. Sinisiä kierroksia nähtiin myös 2 tässä sarjassa ja nähtiin kummatkin toisella kierroksella V-P Sundellin, MG-Aces, ja Tommi Lantan, TaRGS, toimesta. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan mahtanut mitään koko viikonlopun tasaisen hyvää tulosta tehneelle konkaripelaaja Juha Lehdolle, MG-Aces, joka voitti luokan lopulta yli 20 pisteellä. Toiseksi tuli lopulta seuratoverien uusinnan jälkeen Tommi Lantta ja kolmanneksi Karl-Anton Lönnroth.

H1-luokassa oli pelaajia kolmasosa siitä mitä H3-luokassa, eli 8. Sinisiä kierroksia tehtailtiin tässä sarjassa kuusi, luokan kärkinelikon toimesta. Näistä kolme kierrosta laitettiin Jukka Reunavuorelle jo ensimmäiselle päivälle, Manse, joten lopun Reunavuori suorastaan lasketteli luokan ja kokonaiskilpailun voittoon. Toiseksi nousi toisen päivän paras pelaaja Marko Nuotio, SMGK. Kolmanneksi itsensä pelasi Uppsala BGKn Aki Sillman. Edellä mainitulle kaksikolle myös kokonaiskilpailun toinen ja kolmas sija.
Kokonaiskilpailun neljänneksi kiristi toisen päivän toiseksi paras pelaaja Petri Lönngren, TuRGS, ja 5. ja 6. sijat menivät luokkavoittaja-akselille Myllymäki-Lehto.

-A