Taivallahden eterniittikilpailu

Taivallahteen rantautui 26 peluria ympäri Suomen. 3-hengen joukkueitakin saatiin peräti 6 kappaletta.

E3-luokassa SMGKn Kristiina Andreasson oli paras, vaikka pientä comebackia virittelevä TaRGSin Joakim Borgar pääsikin kannoille lopussa. Kolmanneksi sijoittui Minna Sola, Manse.

E2-luokassa kilpailu olikin sitten huomattavasti tiukempaa. Luokan top5 pelaajat olivat vain 4 pisteen sisällä pelin päätyttyä. 4-5 sijat menivät Botnian Tom Ahlbergille ja Mansen Seija Björkille. Kolmanneksi sijoittui Tommi Lantta, TaRGS, joka aloitti kilpailun luokan parhaalla kierroksella 21, mutta sen jälkeen hiipui hieman. Toiseksi sijoittui SMGKn Mirva Juhola pisteen erolla Lanttaan. Luokan voittoon niin ikään pisteen erolla Juholaan, meni loppukireistä kovimman tehneelle Mansen Timo Vartiaiselle.

E1-luokassa SMGKn Marko Nuotio myrkytti kahdella ensimmäisellä kierrokselle huiman tuplakierroksen 20-18. Vaikutti jo tässä vaiheessa, että 8 pisteen etumatka lähimpään kilpakumppaniin on muille aivan liikaa. Vielä kolmen kierroksen jälkeen sorttausvaiheessa eroa oli 6 pisteen verran, TuRGSin Petri Lönngreniin, ja vähintään 8pistettä muihin oletus oli Nuotion voitossa. Lopulta se ei kuitenkaan toteutunut. Kuin varkain Uppsala BGKn Aki Sillman jahtausryhmästä nousi rinnalle ja ohi 22-21 lopetuksellaan, niukasti pisteellä ennen Nuotiota. Kolmanneksi ensimmäisen kierroksen katastrofista sisuuntunut Julius Myllymäki, Manse. Tämä oli myös kokonaiskilpailun kärkikolmikko. 4. sija meni uusinnan voittajalle Eetu Ikolalle ja 5. sija Aapo Siurolalle, molemmat Mansesta.

Ensi viikonlopuksi karavaani matkaa Pohjanmaalle, Kalliojärven idyllisiin mökkimaisemiin!

-A

Comments are closed.