35 pelaajaa ryntäsi taistoon kesäiseen Turun Impivaaraan. Sää oli hyvin erilainen viime viikonloppuun verrattuna. Aurinko paistoi, ei tuullut ja lämpöä oli n. 25 astetta.

Naisten sarjassa yksi oli ylitse muiden. Lotta Onikki vei sarjan nimiinsä kaksinumeroisella voittomarginaalilla. Veteraaneissa puolestaan marginaali millä Lotta voitti, mahtui koko veteraanisarja! V-P Sundell, MG-Aces, ja Jari Haapanen, TuRGS,  olivat viimeisellä kierroksella ainoat punaiselle pelanneet ja se riitti kärkikaksikoksi. Sundell oli hieman parempi kahdella edeltävällä kierroksella, joten luokka voitto meni hänelle. Kolmanneksi minigolf-legenda Juhani Samuli, TuRGS.

Varttuneissa aloituskierros ei huimia tuloksia näyttänyt, mutta kaksi viimeistä oli huikea parannus. Varsinkin luokan voittaneelle J-P Kujansuulle, MG-Aces. 33-39 lopetus nosti hänet 7 pisteen voittoon, Harri Ojalasta, Botnia ja Kari Linnankedosta, TuRGS.

H3-luokassa Juuso Sahlberg, Manse, oli jälleen omaa luokkaansa, voittaen peräti 48 pisteellä toiseksi tulleen Leevi Kivimäen, TuRGS.

H2-luokka oli TuRGSin hallintaa. Kokeneet pelimiehet Timo Kuusela ja Julius Lindholm ottivat kaksoisvoiton TuRGSin nimeen. Kummatkin myös pelasivat ainoat punaiset kierrokset luokasta. Kolmanneksi TaRGSin Tommi Lantta.

H1-luokassa tuttu kolmikko valtasi kärkisijat. Jussi Heino, MG-Aces, Kosti Salonen, Tantogårdens BGK ja Aki Sillman, Kungälvs BGK olivat rinta rinnan viimeisille radoille asti. Parhaiten niistä selviytyi Salonen, voittaen luokan pisteellä. Sillman ja Heino uusivat kakkossijasta, Sillmanin vieden sen nimiinsä ensimmäisellä radalla.

Joukkuekilpailun vei totutusti MG-Aces joka pönkitti ennakkosuosikin asemaa huomattavasti ennen EC-karsintaa. Toiseksi kotijoukkue TuRGS ja kolmanneksi Manse. Saako mikään joukkue kurottua eroa kiinni viikossa ennen EC-karsintaa? Nähtäväksi jää.

Pudotuspelit tarjosivat muutamia yllätyksiä, esim Sillman jäi toiselle kierrokselle. Finaaliin matkasivat Lotta Onikki, Kari Kivimäki, V-P Sundell, Kosti Salonen, Jussi Heino, Petri Lönngren, Jussi kuisma ja Jouni Pihlasalo. Tästä porukasta sijoille 5-8 menivät.

5. V-P. Sundell MG-Aces
6. J. Kuisma TuRGS
7. L. Onikki Manse
8. K. Kivimäki TuRGS

Tiputukselle mentäessä tilanne oli jonkin verran tasainen. Neljänneksi jäi kuitenkin Kosti Salonen. Seuraavat pari rataa menivät myös aika tasaiseen tahtiin Lönngrenin johtaessa joukkoja. Gentlemanin pieni yskäisy vei Heinon ja Lönngrenin tasoihin jättäen Pihlasalon kolmanneksi. Jälleen salama oli ratkaiseva tekijä. Lönngren avasi ykkösellä, Heino jälkimmäisenä lyöjänä tuloskorttiin kakkonen. Kummallekin ykköset viimeiseen rataan ja näin pitkän metsästyksen jälkeen Lönngrenin uran ensimmäinen Jussin Kisojen voitto.

 

Teamgolf alkoi hieman hitaasti eikä yhtään sinistä kierrosta nähty. Sitten alkoi tapahtua, eilisen 2-3sijoilla olleet porilaiset Heino ja Pihlasalo takoivat tauluun 28-26 ja menivät menojaan voittoon. Juuso Sahlberg ja Ida Hiltunen, Manse latoivat pöytää 27-29 mutta se riitti vain toiseen sijaan tällä kertaa. Muita sinisiä ei nähty. Lähimmäksi pääsivät konkarit Lindholm-Kuusela 31-30 kierroksilla ja ottivat kolmossijan.