Peräti 13 joukkuetta lähti jahtaamaan himoittua Joukkue-SM kilpailuiden voittoa Helsingissä, Taivallahden uusituilla Nifo Steel huovilla. Kolme lohkoa, 2 parasta per lohko puolivälieriin, sekä kaksi parasta joukkuetta jäljelle jääneistä kilpailisivat play-offseissa.
Suoraan asiaan eli lohko A:han. Kovassa lohkossa kotijoukkueet SMGK ja TaRGS 2 olivat mukana MG-Acesin ykkösjoukkueen, Mansen kolmosjoukkueen ja NMGn kanssa. Kaksi parasta joukkuetta kaikkien yllätykseksi oli SMGK lohkon toisena ja MG-Aces lohkovoittajana.
B-lohkossa nähtiin Mansen ykkösjoukkue ja MG-Acesin kakkosjoukkue, sekä TaRGS 1 ja Botnia 2. Kaksi ensimmäistä olivat väkevimmät yllättäen. Oikea yllätys oli että Aces 2 kellisti Mansen kärkikamppailussa selvästi ja meni lohkovoittoon.
C-lohkosta povattiin etukäteen ns kuolemanlohkoa kun SMGK 2, Botnia 1, Manse 2 ja TuRGS pelasivat täällä. Botnia lopulta meni selvään lohkovoittoon, Manse 2 otti tiukan lohkon kakkossijan, TuRGSin jäädessä kolmanneksi. TuRGS ja Manse 3 olivat kuitenkin lopulta parhaat lohkojen kärkikaksikoiden ulkopuolelta ja menivät sunnuntain pudotuspeleihin.
Ottelut sunnuntaille olivat seuraavat.
- Manse 1 – SMGK 1
- MG-Aces 2 – Manse 2
- Botnia 1 – Manse 3
- MG-Aces 1 – TuRGS
Ensimmäisessä ottelussa Nuotio avasi pelin rataennätyksellä, mikä lopulta oli laiha lohtu Mansen jyrätessä kisojen toistaiseksi parhaaseen joukkuekierrokseen. Toisessa ottelussa kakkosjoukkueiden kohtaamisessa keskinäiset ottelut menivät täysin tasan, mutta tällä kertaan Mansen kakkosjoukkueen voittavat parit ottivat sen verran selkeät parivoitot että se riitti voittoon asti. Kolmannessa ottelussa Manse 3 oli jo niskan päällä ennen loppua, mutta loppu onkin Taivallahdessa se helpoiten pisteitä tuova osuus, ja tämä lopulta koitui Manselle kohtaloksi, Botnian porskuttaessa niukkaan voittoon hyvällä lopulla. Neljännessä ottelussa TuRGS oli sijoituksen mukaan heikompi, mutta pelikeskiarvollisesti lähti otteluun kuitenkin ennakkosuosikkina, ja sen viitan he myös pitivät loppuun asti, vaikka tässäkin ottelussa keskinäiset ottelut päättyivät raskaiden pisteiden pistejakoon.
Välierissä siis kohtasivat Manse 1 vs Manse 2, sekä Botnia 1 vs TuRGS. Ensimmäisessä ottelussa nähtiin tähän mennessä paras ja kolmanneksi paras joukkuekierros. Parhaimpaan joukkuekierrokseen ja voittoon siivitti Jukka Reunavuoren lyömällä rataennätyksellä 26, Manse 1. Manse 2 siis pronssiotteluun. Toisessa välierässä näytti alusta asti että Botnia menee helposti jatkoon, mutta lopussa TuRGS hivuttautui lähemmäs ja lähemmäs kunnes kierros loppui kesken ja Botnia meni kuin menikin finaaliin.
Pronssiottelussa Manse 2 jatkoi vakuuttavaa sunnuntaityöskentelyään, mutta tälläkin kertaa vastustaja teki ottelussa vakuuttavaa jälkeä. TuRGSille heidän paras joukkuekierros riitti pronssimitaliin asti tällä kertaa. Vaikka lopussa Manse laittoikin nitroja tankkiin.
Finaalissa alkutaipaleen parhaiten aloitti Botnia 1. Huonosti ei aloittanut Mansekaan kun lähes tulkoon jokainen pelaaja oli alussa lyömässä uutta rataennätystä. Puolivälin jälkeen homma oli kuitenkin jo nähtävästi ohi. Manselle etu oli jo toistakymmentä lyöntiä. Ja vauhti ei hidastunut ennen kuin radat loppuivat kesken Botnian jahdin kannalta. Manse löi koko kisojen toiseksi parhaan joukkuekierroksen, joka oli vain pisteen heikompi kuin paras, ja tämäkin tapahtui Ankkuri Sahlbergin jo tuuletellessa kesken kahden viimeisen radan raivokkaasti ja railakkaasti, vai oliko tässä hieman värikynää? Joka tapauksessa Manse meni vakuuttavaan Suomen Mestaruuteen joukkueella Eetu Ikola, Jukka Reunavuori, Ida Hiltunen, Mia Vuorihovi ja Juuso Sahlberg. Botnialle hopeaa joukkueella Sören Martin, Kasper Kammonen, Timo Kammonen, Tom Ahlberg ja Matias Röj. Pronssille lopulta siis TuRGS joukkueella, Oliver Mäntylä, Petri Lönngren, Timo Kuusela, Pekka Mäntylä, Miko Tuominen ja Jori Pasanen.
Seuraavaksi siirrymmen Lahteen huopakilpailun pariin, jonka ohella pelataan naisten karsinta Champions League -paikasta Portugaliin, Portelin tulisille huoville.
-A