Tampereen avoimet

Tampereella päästiin pelaamaan upouusilla steel-radoilla. 39 peluria ympäri Suomen maata starttasi tähän kahden päivän huopakilpailuun.

Varttuneissa naisissa ennakkosuosikki Carina Smeds, NMG, startti ei ollut vakuuttava, mutta loppu sitäkin vakuuttavampi. Alun heikot hetket vähän rankaisivat, tästä syystä TaRGSin Nina Mustonen hyvällä startillaan pystyi laskettelemaan luokkavoittoon.

Miesveteraaneissa kotiseura Mansen urhot Raimo Pessa ja Markku Sillman ylsivät palkintopallille, mutta lopulta kumpikaan ei kyennyt vastustamaan TuRGSin Jari Haapasta joka vei lopulta luokan nimiinsä kaksinumeroisin lukemin. Sillman niin ikään otti hopeasijan kaksinumeroisin lukemin Pessaan nähden.

Varttuneissa miehissä nähtiinkin kovemman luokan ylivoimaa kun Mansen Jukka Reunavuori oli luokan paras jokaisella kierroksella. Toiseksi tullut SMGKn Marko Nuotio pelasi ensimmäisellä kierroksella tasan Reunavuoren kanssa. Sen jälkeen takavalot ensin näkyivät ja sen jälkeen katosivat tyystin horisonttiin.

Junioriluokassa MG-Acesin Arttu Suojanen näytti jo menneen menojaan, kunnes viimeisellä kahdella kierroksella vaikeamman ulkokauden omannut Aapo Siurola viimein hieman heräsi ja kiritti lopulta rinnalle ja ohi asti. TuRGSin uusi tulokas Oliver Mäntylä oli kolmas osoittaen kovan pelimiehen ollen mm. paras kolmikosta ensimmäisellä radalla!

H3-luokassa TaRGSin Jan Björkman oli the man selvittäen ainoana tiensä finaaliin asti. Toiseksi tuli SMGKn Ari Ahrenberg.

H2-luokassa kotiseura jyräsi jälleen kun Timo Vartiainen ja Juuso Sahlberg kalistelivat sapeleita aina viimeisille radoille asti. Johto vaihtui kolme kertaa viimeisen neljän radan aikana. Lopulta verisen kamppailun päätteeksi Vartiainen seisoi korkeimmalla pallilla. Sahlberg siis toinen ja TuRGSin legendaarinen hahmo Timo Kuusela oli kolmas.

H1-luokassa TuRGSin Petri Lönngren aloitti vahviten, jatkoi vahviten ja lopetti hieman yskähtäen, mutta tämä riitti kaatamaan Kungälvs BGKn Aki Sillmanin, jolle aamukierrokset näyttivät olevan myrkkyä (46&50). Kolmanneksi SMGKn Mirva Juhola.

Finaali. Kokonaistuloksissa kolmen kärki oli Petri Lönngren, Jukka Reunavuori ja Aki Sillman kun lähdettiin finaalikierrokselle. Puolivälissä kierrosta tämä oli edelleen järjestys. Sitten alkoi tapahtui ja tapahtui niin nopeasti että yhtäkkiä Reunavuori johti muutama rata puolivälin jälkeen, Lönngren oli toinen ja Sillman jatkoi kolmantena. Jopa yleisö oli hetken hämillään mitä tapahtui. Tämä shokki kesti loppuun asti muilla paitsi Reunavuorella joka vei voiton nimiinsä vuoden tauon jälkeen. Lönngren toinen, Sillman kolmas, Vartiainen neljäs ja Sahlberg täydensi top vitosen.

 

Pori Open

Porin yksipäiväiseen huopakilpailuun lähti 40 taistelijaa sieltä ja täältä. Sateinen päiväkään ei lopulta estänyt reipasta minigolfkansaa pelaamasta täysiä kilpailukierroksia ja finaalia.

Varttuneissa naisissa voittoputkeaan jatkoi TaRGSin Nina Mustonen, kotiseura MG-Acesin Marita Tranberg-Vuokon ollessa toinen ja TuRGSin Tiina Tångin ollessa kolmas.

Varttuneissa miehissä vastaavaa voittoputkea ei nähty viime viikonlopusta, sillä Jukka Reunavuori, Manse oli estynyt osallistumaan. Jori Pasanen, MG-Aces, ilmoittautui ottamaan Reunavuoren paikan ja paineli selvään luokkavoittoon, ollen samalla ainoa finalisti. SMGKn Marko Nuotio oli jälleen toinen.

H3-luokassa kovaan vireeseen äitynyt Joonatan Reunavuori otti komean luokkavoiton mrs:n mukaan, mutta tosiasiassa kotiseuran junioristara Arttu Suojanen sen otti! Reunavuori, Manse, siis luokan toinen kun kotiseuran Hannu Vuokko täydensi palkintopallin.

H2-luokasta peräti kolme pääsi finaaliin asti ja helppoon luokkavoittoon lopulta meni viime viikonlopun toinen, Mansen Juuso Sahlberg. Toiseksi ex-Aces, nykyinen TuRGSin mies Kari Kivimäki ja kolmas MG-Acesin V-P Sundell.

H1-luokassa nähtiin kaksi tasuria kun voitosta uusi kotiseuran Jussi Heino ja Kungälvs BGKn Aki Sillman. Kummatkaan eivät piikannet varsinaisen kisan viimeistä rataa joten nyt oli paikka, ja Heino laukoi heti maalin. Sillmanin yritys lähti lupaavan oloisesti kalahtaen kuitenkin hienoisesti vasempaan tolpan juuren. Näin Heinolle luokkavoitto. SMGKn Mirva Juhola ja MG-Acesin Tero Vaahtio jakoivat uusivat kolmossijasta joka päättyi Vaahtion voittoon.

Finaalissa edellämainitut uusijat sijoittuivat lopulta seuraavasti, Heino kolmas, Sillman neljäs, Vaahtio viides, Juhola Kuudes ja Kivimäki seitsemäs. Ketkä siis olivat kärkikaksikko? No he olivat Pasanen ja Sahlberg. Taistelu näytti olleen ohi ennen kierrosta kun Pasanen paistatteli reilussa johdossa. Rata kolmen, avosillan yllättävä 7 loi kuitenkin Sahlbergille uskoa. Itseasiassa ennen neljää viimeistä rataa, miehet olivat täysin tasoissa! Sahlberg löi ensin 2-1, Pasanen perässä 1-1, joten viimeiselle kahdelle radalle mentiin Pasasen pisteen johdossa. Sahlberg hieman yski ja lopetti 3-2. Ja kun Pasanen paineli vielä toisen 1-1 suorituksen oli Pasasen voitto tosiasia. Kuulemma 32 vuotta edellisestä Pori Open voitosta!

Näihin tunnelmiin jäämme odottamaan Kiinassa pelattavia yleisen sarjan MM-kilpailuja.

-A