Viimeiseen talviliigan osakilpailuun osallistui 35 kilpailijaa. Joukkueita oli peräti 5! Manselta oli 2, SMGK, TaRGS ja MG-Aces täydensivät loput joukkuepaikat.

Joukkuekilpailu oli kutkuttavan jännittävässä tilanteessa. Manse tai MG-Aces voitolla ottaisi pokaalin mukaan. Päivän tasaisin joukkue oli SMGK, mutta se riitti toiseen sijaan tässä osakilpailussa ja kolmanteen sijaan kokonaiskilpailussa. Mansen 2 joukkue oli 3. tässä osakilpailussa ja TaRGS viides. Kärkijoukkueella ei jäänyt yliviiavauksen jälkeen yhtään punaista kierrosta tauluun ja tämä kärkijoukkue voitti myös talviliigan. Tämä joukkue oli kotijoukkue Manse. MG-Aces ei pystynyt lopulta tarjoamaan vastusta viimeisessä kilpailussa ja he olivat neljänsiä tässä osakilpailussa ja kokonaiskilpailun toisia lopulta.

E3-luokassa nähtiin seurojen vaihtajien kärkitaisto johon mukaan liittyi Mansen Joonatan Reunavuori. Jan Björkman ja Karl-Anton Lönnroth TaRGSista ja Juuso Sahlberg Manse, olivat loput taistelijat. Lönnroth jäi ensimmäisellä kierroksella hieman muista, ja kun loput kierrokset menivät noin kärjen tahtiin oli tuloksena neljäs sija. Björkmanilta nähtiin vahva avaus, mutta vauhdin hieman hyytyessä loppua kohden tuloksena oli kolmas tila. Kärkikaksikko olikin sitten hieman tasaisempi. Viimeiselle radalle tultaessa tilanne oli täysin tasan. Tällä kertaa Reunavuorelle kiikari ei ollut suosiolinen, tulos neljä. Sahlbergille kiikari oli suosiollinen, ensimmäisellä keppuun, nimi lehteen ja luokkavoitto kotiin.

E2-luokassa kärki oli omilla luvuillaan mutta sijat 2-7 olivatkin sitten 3 pisteen sisällä. 6-7 sija menivät porukan pienimmän ja suurimman hajonneen pelanneille pelaajille. Juha Suomela, TaRGS, (29-19) ja J-P Kujansuu (27-24) olivat nämä pelaajat. Yksin viidennellä sijalla oli hienon lopun pelannut Ida Hiltunen, Manse. 3-4 sijat menivät Mansen Timo Vartiaiselle ja MG-Acesin Jori Pasaselle. Toiseksi SMGKn Jyri Rantanen huimalla nousullaa aina sijalta kahdeksan sijalle 2. Ylivoimainen voittaja luokassa oli Mansen juniori Julius Myllymäki komealla 22.8 keskiarvolla.

E1-luokassa kärkikolmikko oli tuttu, Siurola, Reunavuori ja Sillman. Heistä Reunavuori oli ainoa joka ei lyönyt sinistä mutta kiilasi itsensä silti toiseksi hyvin tasaisella pelillään. Siurola lopetti kilpailun puolestaan siniseen kierrokseen, mutta se ei tällä kertaa riittänyt kolmatta sijaa paremmaksi. Sillä Sillman avasi pelin kahdella 19 kierroksella ja kruisaili lopulta luokan ja kilpailun voittoon. Paikat oli myös legendaariseen alle 100 lyönnin tulokseen viimeiselle kierrokselle asti, muttei lopulta kyennyt siihen.

Talvikausi laitetaan pakettiin Teamgolfin muodossa ennen pääsiäistä ja sen jälkeen päästään avaamaan ulkokausi!

Kuule-ja lukemisiin.

-A