Vaikka kyseessä oli junioreiden EM-kilpailujen esikilpailu mukana oli paljon porukkaa myös vanhemmasta ikäpolvesta. Olihan kyseessä edelleen perinteinen Liepaja Open u23-joukkuekisalla höystettynä. Suomeltakin nähtiin joukkue, Arttu Suojasen, Julius Myllymäen ja Aapo Siurolan toimesta. Muut suomalaiset mukana olivat Sandra Walker, Aki ja Markku Sillman sekä Pasi Aho.

Joukkuekilpailu junioreiden osalta ei aivan osunut lapaan, mutta viimeisen kierroksen toisiksi paras tulos kertoo paljon positiivista elokuuta ajatellen!

Yleisessä joukkuekilpailussa joukkue tripla SiSiSi, anteeksi Lutra Lutra 1, (Sillman, Sillman ja Siurola) esittivät hieman parempia otteita ollen toinen! Edelle kerkesi vain Sveitsin nuorehko joukkue.

Sarjoittain parhaimmat olivat junioriluokassa Aapo Siurola, sija 6. Miehissä Aki Sillman, sija 2. Ikämiesten voittoon kiritti itsensä Markku Sillman. Ja naisissa Sandra Walker oli sijalla 4.

Kokonaiskilpailussa finaalin top 18 joukkoon itsensä selvittivät Sillmanin veljekset, Siurola ja Aho. Näistä lopullisiin sijoituksiin, M. Sillman päätyi lopulta sijalle 18. Aho sijalle 14 ja Siurola niukasti 3 pisteen edellä sijalla 13. A. Sillman taiteili itselleen sinisen keskiarvon, mutta se riitti tällä kertaa vain toiseen sijaan. Sillä kisan voittoon mennyt Sveitsin Daniel Moser laittoi pisteen paremmaksi! Hurja kaveri! Kesää ja EMiä odotellessa, mitä tapahtuu silloin?! Lyökö joku muukin suomalainen 18 tänä vuonna Liepajassa kuin Pasi Aho? Muutaman kuukauden päästä se selviää onko koutsi vielä mestari ja pojat oppipoikia vai ei!

-A