Yleisen sarjan EM-kilpailut pidettiin Predazzossa, Italiassa, missä pelattiin myös vuoden 2010 EM-kilpailut. Suomi lähti tällä kertaa matkaan 4 henkilökohtaisella miespelaajalla (Aki Sillman, Petri Lönngren, Marko Nuotio ja Aapo Siurola) sekä naisjoukkueella (Mirva Juhola, Ida Hiltunen ja Lotta Onikki).

Ensimmäisen päivän pirtein suomalainen oli Marko Nuotio, hätyytellen paikkaa top 10:stä! Muut suomalaiset pelasivat enemmän tai vähemmän heikohkosti. Naiset majailivat jaetulla 7. sijalla.

Toisena päivänä naiset puristivat itsensä selkeälle sijalle 7. Hollannin kaatuessa 2 pisteellä. Miehissä Aki Sillman ja Petri Lönngren esittivät parasta suomalaista antia, Akin noustessa top 30 tienoilla ja Petrin noustessa vielä useampia sijoituksia.

Kolmantena, eli henkilökohtaisena päivänä naiset päätyivät kaikki peräkkäin ja pisteen sisälle toisistaan, mutta harmittavasti liian kauas matchplay-rajasta. Miehistä Lönngrenin loppukiri ei riittänyt aivan matchplayhin ja Nuotion ja Siurolan tasaiset suoritukset eivät riittäneet nostamaan herroja tarpeeksi korkealle. Sillman klaarasi ainoana matchplay-rajan ja senkin pisteellä, sijoitus 27. Strokeplayn voittoon miehissä Fredrik Persson, Ruotsi, Naisissa Melanie Hammerschmidt, Saksa.

Neljäntenä, eli matchplay-päivänä nähtiin siis Sillman joka kohtasi eilispäivän strokeplay 4. Lukas Neumannin. Sijoituksen perusteella olevat todennäköisyydet jatkoon menemiselle heitettiin romukoppaan ja Sillman matkusti seuraavalle kierrokselle. Toisella kierroksella vastaan tuli tuttu kasvo Ruotsin maalta, Dan Trulsson. Toisiksi viimeisellä radalla, ikkunalla tilanne oli tasan. Trulsson avasi pelin vasemmalta kupin ohi ja takaa kupin oikealta ohi. Pallo Sillmanille, pellille ja sitten kippoon. 4-3 johtoon, ja viimeinen rata portti vielä sisään ja Sillman jatkoi ennakkoluulotonta pelaamista ja eteni puolivälieriin. Vastaan toinen tuttu kasvo Ruotsista, James Lindström. Peli oli kutkuttavan jännittävä Sillmanin siirtyessä puolivälin jälkeen väliaikaseen johtoon, mutta vain radan verran kun helpohko ohilyönti munuaisella toi Lindströmin tasoihin. Lopulta hienoinen osuma portin reunaan ja kirkon urvahtaminen hienoisesti ohi koituivat Sillmanin kohtaloksi kun Lindström oli aromin verran parempi näillä radoilla. Tulokseksi siis puolivälierä-finalisti Sillmanille. Voittoon Matchplayssa, Naisissa Jasmin Ehm, Saksa. Miehissä voittoon meni marssien Walter Erlbruch, joka samalla lopetti 1990 Luxembourgissa alkaneen voittokulkunsa maajoukkueessa tähän.

 

Pori Open

Kokonaiset 48 peluria nähtiin Porin Sampolassa liiton kesäkilpailukalenterin päätöskilpailussa.

Junioreissakin nähtiin jopa 4 pelaajaa, joista pisimmän mailan korren vei Julius Myllymäki, Manse, ennen kotiseura MG-Acesin, Arttu Suojasta.

Varttuneissa naisissa kotiseuran edustus kärjessä oli vahva, mutta Carina Smeds, NMG, oli vielä vahvempi jättäen Bärtha Mäkipään toiseksi ja Marita Tranberg-Vuokon kolmanneksi.

Naisissa viime vuodet useimmiten luokkavoittoon mennyt Sandra Walker, SMGK, sai kovia kilpailijoita kun seuratoveri Mirva Juhola ja kotiseuran Mia Vuorihovi haastoivat hänet. Vuorihovin loppukiri ei aivan riittänyt lyömään Walkeria, mutta Juholan lopetus riitti! Juhola siis luokkavoittoon, Walker toinen, Vuorihovi kolmas.

Varttuneissa miehissä yllättäen kotiseura oli jälleen vahva. Jori Pasanen ja J-P Kujansuu menivät finaaliin ja luokan kaksoisvoittoon, Pasasen ollessa hienoisesti parempi. Luokan hallitseva SM-kultamitalisti Jukka Reunavuori, Manse, jätettiin tylysti kolmanneksi.

H3-luokassa yllätys yllätys, nähtiin MG-Acesin dominointia, neloisvoitto heille. Tapio Rosholm vei voiton, Juhani Suikki oli toinen, Rami Paavola kolmas ja Leevi Kivimäki neljäs.

H2-Luokassa voitto kolahti jälleen kotiseuralaiselle, nimittäin Janne Mäkelä teki comebackin n 28vuoden tauon jälkeen ja heti korkeimmalle korokkeelle.

H1/kokonaiskilpailu. H1-luokan top 5 sattui samalla olemaan koko kilpailun top 5, joten tulevat tässä samassa. Mainittavaa on että jokainen top 5 löi vähintään yhden sinisen kierrostuloksen (alle 30 lyöntiä) Sen lisäksi siihen pystyi Botnian Sören Martin joka jäi 7. sijalle. 6. Jori Pasanen. Viidenneksi meille jäi tällä kertaa vuoden 2008 voittaja, Tero Vaahtio, MG-Aces. 4. sijalle päätyi uusinnan jälkeen Jouni Pihlasalo, MG-Aces. Samaisen uusinnan voitto ja kokonaiskilpailun kolmas sija meni viime vuoden voittajalle Kimmo Lehtiölle, MG-Aces. Toiseksi vuoden 2015 voittaja Jussi Heino, MG-Aces. Jos nyt olette jaksaneet lukea nimilistaa tänne asti voisitte veikata, että viimeisenä julkaistun nimen perässä seura on MG-Aces. Silloin olisitte veikanneet väärin. Sillä 25vuoden tauon jälkeen ja vasta toisen kerran kisan voitti ei-porilainen. Nimittäin Aki Sillman, Kungälvs BGK, kirkasti viimeiset kaksi hopeatilaansa tässä kilpailussa voitoksi. Seuraavaksi avataan talvikausi Rahlan Superviikonlopulla! Kiitos ja kuulemiin

 

-A