Neljän vuoden mittaiseksi venynyt kauteni Ratagolfliiton puheenjohtajana on nyt lopuillaan.
Tiistaista alkaen Ratagolfliitossa puhetta johtaa turkulainen Tiina Tång.
Vuonna 2013 lähetin sähköpostia Suomen Ratagolfliiton liittohallitukselle, silloisen puheenjohtajan Carina Smedsin välityksellä. Viestissä esitin omia ideoitani lajiliiton kehittämiseksi. Minulla ei ole enää tallessa tätä viestiä ja toivon, että myös Carina on ehtinyt sen jo poistaa – kärkkäät mielipiteet ja nokkelalta tuntuneet kehittämisideat saattaisivat jälkikäteen tarkasteltuina tuntua vähintäänkin noloilta. Carina uskalsi luottaa siihen, että nuoruus ja kokemattomuus ovat korvattavissa innostuneisuudella. Hän kannatti valintaani seuraajakseen ja opasti minut hienosti alkuun tehtävässäni. Tästä seurasi minulle neljä vuotta kestänyt oppimispolku, josta olen erityisen kiitollinen.
Neljän vuoden ajalle on mahtunut hienoja onnistumisen hetkiä. Vuodesta 2015 alkaen Sandra Walker on kehittänyt liiton taloudenhoitoa hienolla asenteella. Lisäksi hän on työstänyt antidoping-ohjelmaa, lisenssiasioita ja tehnyt lukemattomia tunteja sellaista työtä, jota ilman liiton perustoiminnot eivät olisi mahdollisia. Työskentely Sandyn kanssa on ollut vaivatonta ja mukavaa. Omaan tekemiseen voi keskittyä täydellä teholla, kun toisen työjälkeen voi luottaa 110 prosenttisesti.
Toisinaan taas tulee niitä hetkiä, kun omaan tekemiseen ei voi luottaa. Vapaaehtoistyöllä kun on tapana jäädä muun elämän kanssa käydyssä turnauksessa kakkoseksi. Aina ei vaan aika ja jaksaminen riitä. Näinä hetkinä on ollut ihanaa huomata, että sota ei yhtä miestä kaipaa. Ratagolfliiton pitkäaikaisin puurtaja, varapuheenjohtaja Harry (Paavo) Grönlund on ottanut ohjat käsiinsä, kun sille on ollut tarvetta. Tämän vuoksi tuntui erityisen hienolta, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Paavolle ansioristin tänä kesänä. Tämä oli ensimmäinen ministeriön myöntämä tunnustus Ratagolfliiton toimijalle ja ehdottoman ansaittu sellainen.
Vuonna 2016 Ida Hiltunen sai vastuulleen liiton tiedotuksen. Idan johdolla liiton tiedotus kehittyi valtavin harppauksin. Vuotta myöhemmin uusimme liiton logon ja graafisen ilmeen. Liiton ATK-guru Tommi Lantta puolestaan otti kopin verkkosivu-uudistuksesta, jota olemme toteuttaneet pala kerrallaan. Ari Ahrenberg on ansiokkaasti uudistanut kilpailusäännöstöjä ja kouluttanut tuomareita. Kuluvan vuoden aikana liiton yhdenvertaisuustyötä on kehitetty Jouni Pihlasalon johdolla, erinomaisin tuloksin. Neljän vuoden aikana olemme teettäneet selvityksen lajiliiton nykytilasta ja tulevaisuudesta, hankkineet radiomainontaa valtakunnallisella kanavalla ja tuottaneet lajiopastusvideoita YouTubeen. Lisäksi Ratagolfliiton jäsenyhdistysten määrä on kasvanut roimasti. Yksittäisiä onnistumisia voisi luetella useamman sivun verran.
Erityisen hienoa tässä kaikessa on se into, jolla lajin harrastajat ovat lähteneet mukaan tekemään työtä minigolfin tulevaisuuden eteen. Haluan omalta osaltani kiittää jokaista liittohallituksen jäsentä ja lajin harrastajaa siitä työstä, jota olette lajin eteen tehneet. Mielestäni lajin tulevaisuus näyttää valoisalta. Minigolfin suosio tulee vielä kasvamaan ja uskon, että suomalaisessa harrastuskentässä on myös jatkossa paikka ratagolfille.
Neljän vuoden välein on syytä tuulettaa. Tämä ohje toimii mielestäni hyvin sekä kodinhoidossa että järjestötoiminnassa. Nyt on uuden puheenjohtajan ja liittohallituksen vuoro ohjata liittoa haluamaansa suuntaan. Olen ilmoittanut, että olen käytettävissä vapaaehtoistyön merkeissä jatkamaan työtä liiton kehittämiseksi, mikäli liittohallitus kokee sen tarpeelliseksi. Haastan myös sinut pohtimaan, voisitko olla käytettävissä Ratagolfliiton erilaisiin tehtäviin ja ilmoittamaan innokkuudestasi oma-aloitteisesti!
Toivon mielekästä ja minigolfin täyteistä vuotta 2019 jokaiselle!
Miro Marjamäki, väistyvä puheenjohtaja