Kalliojärvi
Kalliojärvelle mökkeilemään ja minigolffaamaan päätyi peräti 43 pelaajaa, jotka jakautuivat 6 luokkaan.
Junioreissa nähtiin TuRGSin Niko Aitto-ojalta loistava 38-31 lopetus ja se riitti ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi kotiseuran Jere Kankaanpää ja kolmanneksi Botnian Kasper Kammonen.
Naisissa kolmen kärki erottui muista suhteellisen selkeästi ja taistelu voitosta oli sitäkin tiukempi. TaRGSin Nina Mustonen, NMGn Ann-Louise Holmblad ja Botnian Anna Renkonen. Renkosen tasaisin peli ei ollut tällä kertaa tie voittoon vaan tuloksena oli 3s sija. Vastaavasti Holmbladin suuri vaihtelu kierroksilla ei tuottanut kun 2s sijan luokassa. Joten Mustosen tasainen peli yhdellä huippukierroksella höystettynä oli tällä kertaa voittoon riittävä suoritus.
Veteraaneissa MG-Acesin V-P Sundell pelasi jälleen loistavasti Kalliojärven radoilla ja otti aivan ylivoimaisen luokkavoiton 46 lyönnin erolla seuraavaan. Botnian Elof Gädda oli toinen kun hän kesti viimeisen kierroksen tutun rynnistyksen C-94n Bengt Nordilta.
H3-luokassa MG-Acesin toista ikä ääripäätä edustava Arttu Suojanen hallitsi luokkaa lähes alusta aina loppuun asti. Toiseksi sijoittui loistavan loppupuoliskon pelannut NMGn Mika Hautamäki, ja kolmanneksi poikansa tavoin Botnian Timo Kammonen.
H2-luokassa Mansen Aapo Siurola oli jo käsi ojossa voittopokaaliin, kunnes viimeisellä kierroksella NMGn Roy Smeds luukutti kaikista sylintereistä tehot irti ja pamautti tauluun 26. Tämä riitti uusintaan Siurolan kanssa. Siurola kuitenkin kokosi voimavaransa ja lopetti uusinnan jo ensimmäiseen rataan ja otti lopulta luokka voiton.
H1-luokassa voittotaistelu kesti ensimmäiset 11 rataa jonka jälkeen MG-Acesin Jussi Heino notkisti selkänsä ja hurjasteli lopulta siniseen lopputulokseen asti ja vei luokan lähes 30lyönnin erolla seuraaviin. SMGKn Marko Nuotio oli toinen ja TuRGSin Timo Kuusela kolmas.
Finaalissa Heino jatkoi omaa tahtiaan ja vaikka kierros sisälsi pari kauneusvirhettä, 29lyöntiä riitti kisan voittoon. Kalliojärven suorittaja Sundell löi 32 ja tämä riitti toiseen sijaan. Nuotio jäi pisteen Sundellista ollen 33lyönnillään kolmas. Botnian Tom Ahlberg jäi puolestaan pisteen Nuotiosta ja tulos 34 riitti neljänteen tilaan.
Tulokset
Vöyri
Vöyrin tasangoille karavaani kuljetti peräti 46 osallistujaa. Lauantaina pelattiin henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina pelattiin ensimmäinen Mixed-kilpailu johon osallistui 16 sekaparia.
Lauantai
Veteraaneissa MG-Acesin Juha Lehto otti omansa voittaen luokan helpohkon oloisesti ennen NMGn Bengt Nordia ja Botnian Christer Sundia.
Junioreissa Jere Kankaanpää kukisti Kasper Kammosen lopun draaman jälkeen jossa kärkipaikkaa vaihdettiin jokaisella radalla kolmen viimeisen radan ajan.
Naisissa kolmanneksi ylsi kotiseura NMGn Carina Smeds, kun voitosta käytiin uusintaan asti kiivas kamppailu Mansen Mia Vuorihovin ja TaRGSin Nina Mustosen kanssa. Lopulta Vuorihovi oli parempi ja otti uusinnan kautta luokkavoiton.
H3-luokassa kotiseuran Mika Hautamäki oli ylitse muiden. Toiseksi seurakaveri Kenth Smeds ennen kolmanneksi tullutta Mansen Seija Björkiä.
H2-luokassa Malaxin Kari Keskitalo tuli näki ja voitti luokan muutamalla lyönnillä ennen toiseksi tulluttua Mansen Timo Vartiaista, ja kolmanneksi tulluttua TuRGSin Jari Haapasta.
H1-luokassa Jussi Heino jatkoi voittokulkuaan Pohjanmaan radoilla ottaen jälleen yhden luokkavoiton nimiinsä. SMGKn Mirva Juhola löi itsensä toiseksi parantaen kierros kierrokselta tulostaan. Kolmanneksi sijoittui Botnian Matias Röj.
Finaalissa nähtiin paljon piikkejä ja lopun draamaa. Kolme peluria löivät 31, pari löi 33 ja voittaja 28.
Lehto lopetti takaysin +-0 ja Röj -3, mutta kummatkin päätyivät tulokseen 33. Vartiainen ja Heino kirittivät takaysin -4 tulokseen ja Haapanen vain -1 tulokseen, mutta yhteenlaskettuna etuysin kanssa tulokseksi saatiin 31. Uusinnassa Haapanen piikkasi ja otti hopeasijan, Heino kakkosellaan otti pronssia ja Vartiaiselle jäi kolmosella 4s sija.
Jäljelle jää voittaja. Ja tämä olikin ensimmäinen liiton kilpailun voitto hänelle koskaan pitkästä urasta huolimatta. Myös viime kerrasta kun liiton kilpailussa on nähty naisvoittaja on aikaa. Kuka kisan siis voittikaan? No Mansen Mia Vuorihovi! Upea 28 lyönnin kierros oli muille ylitsepääsemätön. Tulokset
Sunnuntai, Mixed
Kilpailumuotona siis mixed-kilpailu. Tämä tarkoitti että parittomina kierroksina parin mies aloitti parittomat radat ja nainen parilliset. Puolestaan parillisina kierroksina mies aloitti parilliset radat ja nainen parittomat. Lisäksi jokaisella radalla lyödään vuoron perään. Esimerkkinä aloittaja lyö pallon griinille mutta ei sisään, niin parin toinen osapuoli puttaa sen sisään. Jos tämäkään ei onnistu niin on taas parin aloittajan vuoro ja niin edelleen kunnes pallo on kupissa.
Ennakkosuosikkina tähän kisaan lähti yllättäen eilisen kisan voittaja Mia Vuorihovi ja H1-luokan voittaja Jussi Heino. Ja he myös toimittivat. Peräti 26 lyönnin voittomarginaali kun kilpailu päättyi. Tämä ero tuli lopulta pariin Marko Nuotio-Mirva Juhola. He kirittivät lopussa ohi Lotta Onikki-Timo Vartiainen parivaljakon. Neljänneksi tuli sisarukset Timo Kammonen-Seija Björk ja viidenneksi Tom Ahlberg-Nina Mustonen. Tulokset
Seuraavassa osiossa Jussin kisat, teamgolf ja Pori Open!
-A