Pitkäaikainen minigolfaktiivi Bärtha Mäkipää saatetaan tänään perjantaina 5.2.2021 viimeiselle matkalleen. Lajin harrastajille Bärtha on jäänyt mieleen avuliaana, iloisena ja ystävällisenä persoonana. Hänen kanssaan juttuun tulivat kaiken ikäiset lajin harrastajat, eikä ikäkuiluista ollut tietoakaan! Hersyvällä elämänilolla Bärtha houkutteli takaisin lajin pariin muutamia aktiivisia pelaajia, joille syystä tai toisesta oli muodostunut pitkiäkin pelitaukoja.
Bärtha muistetaan myös Porin MG-Aces Ry:n aktiivisena jäsenenä – seuran hallituksessa, talkoolaisena ja myös lipunmyyjänä. Hänet valittiin seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 2020. Kilpapuolella Bärthan saavutuksista voidaan mainita ainakin ensimmäinen naisten sarjan Suomen mestaruus vuodelta 1973 ja viimeisimpänä joukkuemestaruus vuodelta 2019. Jälkimmäisen saavutuksen aikaan Bärthalla oli ikää kunnialliset 89-vuotta. Omia kierrosennätyksiään hän rikkoi lähes viimeisiin pelivuosiinsa asti kotiradallaan Porin Sampolassa.
Pelikaverit ja koko ratagolfkansa jää kaipaamaan Bärthaa paitsi mukavana pelikaverina, myös ystävänä pelikenttien ulkopuolelta. Joillekin pelaajille hänen vaikutuksensa on ollut poikkeuksellisen suuri Bärthan auttaessa pelikavereitaan saamaan jopa ensimmäisen työpaikkansa 1980-luvulla.
Yksi pelikaveri on poistunut keskuudestamme, lepää rauhassa Bärtha.
Kunnioittaen, SRGL