Suomen vuoden viimeisen kansalliseen minigolf-kilpailuun päätyi lopulta 32 osallistujaa ja peräti 6 joukkuetta!

E3-luokassa nähtiin tuima kamppailu kotiseura MG-Acesin Janne Mäkelä, TaRGSin Nina Mustonen ja SMGKn Joakim Borgar ottivat yhteen. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä tilanne oli kutittelevan jännittävä, kun Mäkelä johti vain lyönnin erolla Borgaria ja Mustosta. Viimeisen kierroksen lopussa näytti jo että Mäkelä menee voittoon, mutta viimeisen radan pari koputusta alkoivatkin kääntää etua Borgarin ja Mustosen suuntaan. Mutta lopulta kolmas lyönti uiskenteli sisään ja näin Mäkelä varmisti luokkavoiton Borgarin ja Mustosen jäädessä lopulta 2 lyönnin päähän.

E2-luokassa TaRGSin Tommi Lantta otti varhaisen komennon, sitten komean keskivaiheen kiihdytyksen, jotka johtivat helpohkoon loppulasketteluun luokkavoiton turvaamiseksi. Mansen Rami Paavola aloitti hieman tahmeasti, mutta vahva loppukiihdytys toi puolestaan helpohkon toisen sijan. Kolmannelle sijalle saatiin yllätysartisti kun pientä paluuta pelikentille virittänyt Botnian Andreas Hjort otti vahvalla peruspelillä kolmannen sijan.

E1-luokassa ja koko kilpailun voitosta taistelu olikin sitten tuiminta aikoihin. Kotiseuran Jussi Heino, TuRGSin Jori Pasanen ja Petri Lönngren sekä Mansen Aapo Siurola olivat kaikki 4 lyönnin sisällä. Pasanen kauimpana ja muut olivat lyönnin sisällä toisistaan. Finaalikierros olikin sitten aikamoinen. Kärkipaikalta Heino aloitti hyvin heikosti ja näytti että peli oli pelattu. Sen jälkeen Lönngren kohtasi jääkylmän vaiheen. Siurola näytti olevan hyvinkin vahvoilla tässä vaiheessa, kunnes alkoivat pienet virheet, ja yhtäkkiä Pasanen olikin täysin mukana. Samaan aikaa Heino pelasi virheettömästi ja oli hänkin mukana! Lopulta viimeiselle radalle tultaessa Heinolla oli lyönnin johtoasema, Siurola toisena lyönnillä ennen Pasasta. Viimeiseen rataan kolmikolta tuli yksi kakkonen ja kaksi ykköstä, ja se kakkonen tuli Heinolle, joten voitto uusintaan päätyivät Siurola ja Heino. Pasaselle näin ollen kolmas sija. Uusinnassa päästiin näköharhalle asti jossa Siurola ratkaisi voiton edukseen. Heinolle toinen sija. Top 5 mahtuivat vielä Lönngren ja Botnian Sören Martin, jotka myös uusivat neljännestä sijasta, tämän vei Lönngren nimiinsä.

Joukkuekisassa erot olivat suhteellisen selkeät. Manse voitti ennen TuRGSia. MG-Aces oli kolmas ja Botnia neljäs. SMGKn tuli viidenneksi ja TaRGS kuudenneksi. Mansella nyt täysi potti 30 pistettä kolmen kilpailun jälkeen TuRGSilla 22 pistettä. SMGKlla 16 pistettä, MG-Acesilla 12 pistettä. Tilanne todennäköisesti tasoittuu loppu talviliigasta koska huhujen mukaan seurasiirtoja on tulossa, ja paljon!

Tulokset

Näihin kirjoituksiin päätämme vuoden 2023. Hyvää uutta vuotta 2024 itse kullekin säädylle!

-A