Uusi vuosi, uudehkot palkintopallisankarit!
E3-luokassa nähtiin hyvin erilainen palkintopallokolmikko mitä on viime aikoina totuttu näkemään. Finaalikierroksille lähdettäessä kärjessä vipelsi 15 vuoden eterniittitauon jälkeen Juha Latva. Latvan perässä oli maajoukkuekoutsinakin tunnettu Joonatan Reunavuori, ja kärkikaksikon kannassa Porin tulevaisuuden tähti Arttu Suojanen. Latva kuitenkin karisti juniorit nopeasti kannastaan. Joonatan ja Arttu puolestaan vaihtelivat paikkoja tiuhaan tahtiin finaalikierrosten edessä. Lopulta Joonatanin vahva viimeisen kierroksen alku erotti hänet Artusta ja jopa hetkeksi Latvan kantaan kiinni, mutta voittoon asti se ei kuitenkaan ihan riittänyt. Luokkavoittoon siis Juha Latva, MG-Aces, sekä hienolla vihreällä lopputuloksella että 15 vuoden eterniittitauon jälkeen! Toiseksi uutta nousua tekevä Joonatan Reunavuori, Manse, ja kolmanneksi hienosti Arttu Suojanen, MG-Aces.
E2-luokassa ja itse asiassa koko kilpailussa tasaisimmin ja vahvimmin aloitti uusi SMGKn jäsen Mirva Juhola. Kintereillään kotiseuran kova luu J-P Kujansuu ja ex-seuratoveri Nina Mustonen. Ensimmäisen finaalikierroksen jälkeen tilanne muuttui kuitenkin kutkuttavan jännittäväksi kun Botnian Timo Kammonen ja SMGKn takavuosien Porin kuningas Jyri Rantanen saavuttivat, kärjen hieman hyytyessä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut viimeiseltä kierrokselta kun dramaattisia ohilyöntejä sateli heti alusta alkaen itse kullekin taistelijalle. Kammonen ja Rantanen virittelivät valtaisaa kiriä kun näytti että kärkikolmikko tulisi olemaan ongelmissa heti alun takeltelun jälkeenkin. Kammosen kiri kuitenkin hieman hyytyi loppuratoja kohden, mutta Rantasen ei! Kärkikolmikko kuitenkin petrasi alun vaikeuksien jälkeen, joten Rantasen oli tyytyminen kolmostilaan tasapistein Mustosen kanssa. Kujansuu loi painetta kärkipaikkaa pitäneelle Juholalle loppuun asti ja pääsikin jo pisteen päähän kun jäljellä oli enää 4 rataa. Juhola kuitenkin piti jännityksen aisoissa ja meni lopulta peräti kahden pisteen luokkavoittoon.
E1-luokassa tilanne ennen finaalia oli vieläkin tasaisempi kuin muualla jos mahdollista. Kärkikolmikko Ari Ahrenberg, SMGK, Aki Sillman, Kungälvs BGK, ja Marko Nuotio, SMGK, olivat vain pisteen sisällä toisistaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen mukaan liittyi Mansen Jukka Reunavuori ja MG-Acesin Tero Vaahtio. Kummatkin vain kaksi pistettä perässä sen hetkistä kärkeä Sillmania. Sillman piti kuitenkin pintansa viimeisellä kierroksella ja meni luokan ja koko kilpailun voittoon. Ahrenbergilta nähtiin huikaiseva nousu kierrostuloksella 20, joka johdatti hänet kakkostilaan ja SMGKn liigan osakilpailuvoittoon! Kolmannesta tilasta päästiinkin uusimaan sitten ihan porukalla kun Nuotio, Reunavuori ja Vaahtio eivät saaneet viidellä kierroksella eroa aikaiseksi. Ensimmäinen uusintarata sujui mutkattomasti mutta toinen rata, keskikukkula, tarjosi jotain erikoista. Nimittäin kaikki uusijat löivät ohi ensimmäisen lyönnin. Vaahtio ja Nuotio upottivat toisen lyöntinsä siinä missä Reunavuori epäonnistui ja näin Reunavuoren sijoitus 5. Nuotio napautti seuraavalla radalla labyrintilla ensimmäisen kudin tolppaan ja tällä kertaa Vaahtio ei erehtynyt vaan nappasi tuoreena luokkanousijana heti Podium-paikan kilpailussa!
Joukkuekilpailussa SMGK oli voittaja kokonaisella pisteellä ennen toiseksi tullutta MG-Acesiä. Mainittakoon vielä että Ahrenbergin piti upottaa viimeiset viisi rataa ensimmäisellä lyönnillä jos SMGK mieli osakilpailuvoiton ottaa ja näin hän myös teki! Manselle kolmostila, TuRGSille neljäs sija.