Tämän vuotinen maraton pelattiin vaihteeksi Raholassa. Mukaan iski 17 paria mikä on hienoinen parannus viimeiseen Raholassa pelattuun maratoniin. Harmillisesti pieni inflaatio käynyt ulkomaan elävien keskuudessa kun vain yksi pääsi mukaan kisailemaan. Ennakkosuosikkeina kisaan matkasivat puolustavat voittajat Raholassa Julius Myllymäki, Manse – Kosti Salonen, Tantogårdens BGK, Mansekaksikko Aapo Siurola-Juuso Tasku, Marko Nuotio, SMGK – Petri Lönngren, TuRGS, sekä ulkomaan vieraamme Eirik Seljelid, Kungälvs BGK parinaan Uppsala BGKn Aki Sillman. Avauskierrosten jälkeen kärjessä oli kuitenkin aivan toiset henkilöt. Nimittäin Botnian Sören Martin, parinaan seuratoveri Kasper Kammonen, sekä Mansen Rami Paavola, parinaan Mia Vuorihovi olivat kärjessä! Sillman ja Myllymäki mm. 10 lyöntiä jääneenä jo parin kierroksen aikana. Ei toki hirveän kauan mennyt, kun viime vuoden voittajaparivaljakon Nuotion ja Siurolan johtamat uudet parivaljakot siirtyivät kärkitaisteluun kahdestaan sitä edellämainittujen parien hivuttautuessa lähemmäksi kohti kärkeä.
Illan hämärtyessä alkoi tuloslistalla kuitenkin tapahtua. Toisia vaihtoja kohti mentäessä siirtyivät Seljelidin huiman vireen ansiosta Seljelid-Sillman kilpailun keulaan muut tiukasti kannassa kiinni. Toiseen settiinsä lähtenyt Sillman oli hienoinen kysymysmerkki alun kangertelun jälkeen, mutta onnistui jotenkin pelaamaan taas hyvän yösetin ja siirsi parivaljakon muilta tavoittamattomiin. Takana alkoi myös erot hieman kasvaa toisiin joukkueisiin kun Nuotio ja Lönngren irtaantuivat hieman Myllymäki-Salonen ja Tasku-Siurola parivaljakoista.

Aamun sarastessa Salonen äityi kuitenkin hurjaan vireeseen ja lähestyi uhkaavasti edellä meneviä ja jätti samalla manselaiskaksikkoa jälkeensä. Mutta Lönngrenin puntti ei pienestä tutissut vaan Lönngren kotiutti komeasti parivaljakonsa hopeasijalle. Salonen-Myllymäki lopulta kolmansia ja Tasku-Siurola olivat neljänsiä, Seljelidin ja Sillmanin ottaessa kolmannen Raholan maratonin voittonsa. Viidenneksi ja kuudenneksi hienosti SMGK-kaksikot Ari Ahrenberg ja Harry Grönlund, sekä Mirva Juhola ja Joakim Borgar.

Tulokset