Turun Puolimaraton:

 

Turun Puolimaraton toi mukanaan hienon auringonpaisteen ja Impivaaran ikoniselle taistelutantereelle saapui 13 urhoollista paria. Ennakkoasetelmat oli kovat, kun uunituore lyönti- ja reikäpelin Suomen mestari ja jokaisen tähänastisen huopakilpailun voittaja TuRGS:n Oliver Mäntylä lyöttäytyi yhteen seuratoveri Petri Lönngrenin kanssa jo neljättä vuotta peräkkäin. Kyseinen kaksikko lähti tavoittelemaan kolmatta perättäistä Puolimaratonin voittoa. Vaikka heihin kohdistuvat ennakko-odotukset olivat suuret, löytyi heille myös haastajia. Kovimpina haastajina pidettiin TuRGS-kaksikko Pekka Mäntylää ja Jori Pasasta sekä Turun ikioma Manselaisduo Juuso Taskua ja Miko Tuomista. Vahvimmin kuitenkin aloitti Jori Pasanen, ja toiselta sijalta löytyikin puoliyllättäen kotikentän himotreenauskaksikko TuRGS:n Petri Tanninen ja Patrik Eriksson, Lönngrenin ja O. Mäntylän ollessa kolmansia. Kolmannella kierroksella alkoi kuitenkin tapahtua. Oliver Mäntylä vaihdettiin sisään ja hän avasi mielettömästi piikkaamalla ensimmäisestä kymmenestä radasta peräti yhdeksän. Huippualun jälkeen oli helpohko työ lasketella hyvään kierrokseen, ja tulokseksi hänelle huikea kierros 26. Kolmen kierroksen jälkeen siis Lönngren-O. Mäntylä kärjessä, Pasanen-P. Mäntylä toisena ja Tanninen-Eriksson kolmantena. Kisan edetessä sekä O. Mäntylä että Lönngren pelasivat tasaisen hyvän kilpailun ja ero muihin kasvoi kierros kierrokselta. Pasanen-P. Mäntylä parivaljakon yksittäinen synkkä hetki tarkoitti heille kolmatta sijaa, ja hienosti koko lauantain läpi painaneelle Tanninen-Eriksson kaksikolle toinen sija. Lopputulos oli siis se, että Oliver Mäntylä ja Petri Lönngren voittivat toiseksi tulleen parivaljakon Tanninen-Eriksson 32 lyöntiä. Pekka Mäntylä ja Jori Pasanen sijoittui kolmanneksi, kun taas Tasku-Tuominen kaksikko sijoittui neljänneksi.

 

Henkilökohtaisissa keskiarvoissa Oliver Mäntylä oli omaa luokkaansa 31.83 keskiarvolla, Petri Lönngrenin ollessa toinen 35.17 keskiarvolla ja Pekka Mäntylän kolmas 36.50 keskiarvolla.

 

Seuraavana vuorossa legendaarinen Joukkue-SM Porvoossa, jossa uudet tulokkaat ja kotikentän valtiaat MGV lähtevät haastamaan viime vuoden mestaria TuRGSia, unohtamatta tietenkään Porin ylpeyttä eli MG-Acesia.

Tulokset

-Olkku