Viimeiseen talviliigaan karautti 41 urhoollista taistelijaa paikalle, joista naisten CL-karsintaan tuli yksi joukkue, SMGK, se voitti karsinnan, joten onnea heille Appelschaan!
E3-luokassa 12 osallistujaa starttasi ja heistä kotiseura MG-Acesin Mikko Lehtonen ja TaRGSin Nina Mustonen kävivät lopulta voittokamppailun. Tässä pidemmän korren vei lopulta Lehtonen, kun hän aivan lopussa kiilasi kärkeen ja pysyi siellä lyönnin erolla lopulta. Mustoselle toinen sija ja kolmanneksi iski TuRGSin Jari Haapanen
E2-luokassa Rami Paavola Manse, piti kärkipaikkaa kunnes toiseksi viimeisellä kierroksella TuRGSin Pekka Mäntylä otti sen omaan nimiinsä. Viimeisellä kierroksella vielä kotiseuran Kari Kivimäki ja SMGKn Ari Ahrenberg kiilasivat ohi, joten Paavolalle neljäs sija. Kivimäki lyönnillä kolmanneksi. Kärkitaisto oli jo hetken kääntynyt Ahrenbergin suuntaan hänen ottaessaan yksin kärkipaikan toiseksi viimeisellä radalla, mutta viimeisellä radalla Mäntylä taisteli itsensä kuitenkin ohi ja voittoon!
E1-luokassa top 8 oli myös kokonaiskisan top 8 joten kirjoitetaan sen mukaisesti. Kovimmat alkutahdit löi TuRGSin Oliver Mäntylä, ja löi myös lopputahdit, koska nuori Mäntylä paineli matalimpaan tulokseen Kirjurin uudelleen käyttöönoton jälkeen. Nuoruus oli valttia tällä kertaa nimittäin Tantogårdens BGKn Kasper Kammonen otti toisen sijan ennen TuRGSin Petri Lönngreniä ja Jori Pasasta. Top 5 täydensi Mansen Juuso Tasku
Joukkuekilpailun voittoon marssi TuRGS, toiseksi Manse, kolmanneksi MG-Aces, neljänneksi SMGK ja viidenneksi TaRGS. Tämä tarkoitti sitä että Manse otti talviliigan voiton nimiinsä, TuRGS hyvällä lopulla toiseksi, MG-Aces kolmanneksi ja SMGK neljänneksi.
-A