37 pelaajaa lähti vuoden ensimmäiseen kilpailuun Kirjurinluodossa, Porissa.

E3-luokassa Porin omat olivat alussa rautaa kun Juha Lehto ja Mikko Lehtonen, MG-Aces johtivat joukkoja hyvän tovin ennenkuin toiseksi viimeisellä kierroksella TaRGSin Nina Mustonen otti lyönnillä kärkipaikan. Hetken yllätys tapahtui kuitenkin liian aikaisin, nimittäin viimeisellä kierroksella ensin Lehto löi 21 ja meni luokkavoittoon ja vanavedessä Lehtonen löi samankaltaisesti turvaten lopulta kaksoisvoiton kotiseuralle. Mustonen lopulta kolmas.

E2-luokassa ensimmäisen kierroksen perusteella ei voinut päätellä yhtikäs mitään. Seuraavalla parilla kierroksella sitten iskikin Mansen Rami Paavola, ja otti sen verran napakan otteen kärkipaikasta ettei sitä sitten luovuttanutkaan enää muille. Toiseksi loppua kohden parantaen tuli TuRGSin Pekka Mäntylä ja kolmanneksi kotiseuran J-P Kujansuu.

E1-luokassa kovimman aloituksen loi TuRGSin uushankinta Juuso Sahlberg. Sen jälkeen alkoivat muut TuRGSilaiset puksuttamaan päälle Jori Pasasen ja Petri Lönngren muodossa, mutta kaiken koviten löylyä kiukaalle heitti Tantogårdens BGKn Oskari Vihervaara! TuRGSilaiset taistelivat ja raapivat lähemmäksi Vihervaaraa, mutta lopulta joutuivat nöyrtymään sijoille 2-4, ja järjestys tällä kertaa oli viimeisen kierroksen ansiosta Pasanen, Sahlberg kolmanneksi ja Lönngren neljänneksi. Vihervaara siis voittoon niin luokassa kuin kokonaiskilpailussa.

Tulokset

Joukkuekisassa TuRGSin vahva aloitus vei joukkuekisan voittoon asti. Toiseksi Manse ja kolmanneksi MG-Aces, neljänneksi SMGK ja viidenneksi TaRGS. Pistetilanne näyttää siis seuraavalta Manse 1 42pistettä, TuRGS 32p, SMGK 28p, sekä MG-Aces 28p ja TaRGS 12p.

-A