42 pelaajaa päräytti paikalle uuden vuoden ensimmäiseen kilpailuun Raholaan, Tampereelle.

E3-luokassa Porin legenda MG-Acesin Juha Lehto otti heti ohjat käsiinsä lyöden vähintään viisi lyöntiä paremman kierroksen kuin muut heti kärkeen, ja tasaisen varma loppusuoritus riitti luokkavoittoon jopa helpohkosti. Toiseksi TuRGSin oma legenda Jari Haapanen, ja kolmanneksi TaRGSin Nina Mustonen.

E2-luokassa nähtiin kiivas ja tasainen kamppailu kun finaalikierrokselle lähtiessä kolme pelaajaa oli kolmen lyönnin sisällä toisistaan. TaRGSin Jouni Suominen johti joukkoja, perässään SMGKn Ari Ahrenberg ja Mansen Miko Tuominen. Tuomisen kiri oli valtaisa ja hän pääsikin lyönnin päähän Suomisesta ohittaen Ahrenbergin, mutta Suominen piti pintansa ja vaikka viimeinen rata koituikin hieman haasteelliseksi otti Suominen luokkavoiton nimiinsä lyönnin erolla lopulta Tuomiseen ja hieman isompi Ahrenbergiin.

E1-luokassa alun kuumimman startin ottivat Uppsala BGKn Aki Sillman ja Mansen Juuso Tasku, molemmille kolmas kierros olikin sitten kylmääkin kylmempi. Nousua puolestaan havaittiin Tantogårdens BGKn Oskari Vihervaaran ja TuRGSin Petri Lönngren osalta, kun muut jatkoivat tasaisia otteita kärjen tuntumassa, Uppsala BGKn, Mia Vuorihovi, Mansen Jukka Reunavuori ja Julius Myllymäki sekä TuRGSin Juuso Sahlberg mm. Lopulta palkintopallille ylsi kolmanneksi Vihervaara, toiseksi lyönnin erolla Reunavuori ja voittoon lyönnin erolla Lönngren, joka on toistaiseksi voittamaton Raholan uudella ratajärjestyksellä! Kokonaiskilpailun kärki oli sama kuin ykkösluokassa.

Tulokset

Joukkuekisassa TuRGS otti harvinaisen Raholavoiton, Manse 1 oli toinen, Manse 2 kolmas, SMGK sijoittui neljänneksi, TaRGS viidenneksi ja MG-Aces kuudenneksi. Pistetilanne näyttää siis seuraavalta Manse 1 34pistettä,SMGK 24p, TuRGS ja MG-Aces 22p ja TaRGS 10p.

Seuraavaksi Eskilstunassa pelattava maraton, johon odotettavissa suomalaisväriä paljon!

-A