46 pelaajaa ilmestyi huopa tourin kolmannelle osakilpailulle Sampolaan, Poriin. Sää tällä kertaa helli osallistujia ja kokonais-aika kisallekin oli aika nopea!
Junioreissa paikallinen tuleva tähti MG-Acesin Eetu Murto oli toistaiseksi ylivoimainen voittaja, toiseksi Mansen Nona Vuorihovi
Naisten sarjassa SMGKn Mirva Juholalta tai kotiseuran Marita Tranberg-Vuokolta ei löytynyt vastausta NMGn Carina Smedsin peliesityksiin. Smeds luokkavoittoon helpohkosti vaikka aivan lopussa hieman takkusikin
Veteraaneissa kotiseura-kaksikolle Jori Pasanen ja Kari Kivimäki ei löytynyt vastusta, eikä Kivimäestä ollut haastamaan luokkavoittajaa Pasasta joka pelasi karsintakierrokset hienosti siniselle lopputulokselle!
H3-luokassa voittoon porhalsi TaRGSin Jan Björkman upealla 33,66 keskiarvolla, mutta tämä keskiarvo ei riittänyt finaaliin asti tällä kertaa murhaavan kovassa tasossa. Perässä luokassa tulivat kotiseuran Mikko Lehtonen ja V-P Sundell
H2-luokassa voimasuhteet kärjessä vaihtelivat jonkin verran. Alkuun Mansen Aapo Siurola otti ohjat, sen jälkeen kotiseuran Juha Latva otti pienen pyrähdyksen ja lopulta meni ohi ja menojaan luokkavoittoon. Siurola lopulta toinen ja TaRGSin Joni Villanen oli kolmas.
H1-luokassa ennakkosuosikki Heino lähti viimeiselle kierrokselle piikkipaikalta, mutta TuRGS kaksikko Pekka Mäntylä ja Petri Lönngren olivat valmiina! He tulivat ja ohittivat Heinon jättäen hänet kolmannelle sijalle. Lönngren ja Mäntylä eivät osanneet päättää voittajaa neljän kierroksen jälkeen joten uusimaan mentiin. Siinä Mäntylä otti luokkavoiton heti ensimmäisellä radalla nimiinsä, Lönngren siis toinen.
Kokonaiskilpailussa ei ollut Jori Pasasen voittanut, upea sininen yhteistulos ja ylivoimainen voitto. Mäntylä tuli toiseksi, ja Lönngren kolmanneksi. Heino punnersi neljännen sijan ja viidenneksi kunnostautui Juha Latva.
Yyteri Open
Sateen uhkaiseen Yyteriin saapui reilu kaksi kourallista pelaajia ja harvinainen näkykin nähtiin kun viimeinen ryhmä ei kerennyt maaliin ennen massiivista sadekuuroa, joten he käytännössä pelasivat uppopalloa viimeiset viisi rataa. Tämä ei kuitenkaan haitannut ryhmässä pelannutta MG-Acesin V-P Sundellia joka iski pinnalla voittoon! Toiseksi sijoittui lopulta SMGKn Marko Nuotio, ja kolmanneksi hieman sateesta kärsineenä MG-Acesin Jussi Heino.
Seuraavaksi Tampereen avoimet ja huopa tourin muiden sijojen ratkaisu, nimittäin Jussi Heino klaarasi homman kotiin jo Pori Openissa!
-A